21.09.2009
ANNISTA TULI PASILALAISTEN KYLÄOPTIKKO
Optikko
Anni Puntala kokee Länsi-Pasilan hyväksi
paikaksi – jopa kylämäiseksi. Ihmiset ovat
ystävällisiä ja alueenakin Länsi-Pasila
täyttää kylään tarvittavat elementit.
Moni on
käynyt sanomassa olevansa iloinen, että Pasila sai
pitää oman optikkoliikkeensä. Lähelle on helppo
tulla ja käydä kuulumisensa
kertomassa.
Länsi-Pasilan
Optikkoliikkeeseen Anni Puntala tuli
yrittäjäksi joulukuussa parisen vuotta sitten. Aiemmin, yli
kahdenkymmenen
vuoden ajan, optikkoliikettä piti samalla liikepaikalla Risto
Pyykönen.
Optikkoliike
sijaitsee Pasilan Puistotiellä
viisikerroksisessa, punatiilisessä talossa. Samassa talossa
sijaitsevat muun
muassa hammasteknikot Dent-Thema,
pääkaupunkiseudun omaishoitajat ja läheiset ry:n Polli
-tila.
-
Länsi-Pasilaan en ollut juuri tutustunut ennen tänne
tuloani. Sen sijaan Itä-Pasilan läpi kuljin Teollisuuskadulle
opiskelemaan.
Silloin elettiin 1980 –lukua. Pasila tuntui heti
kylältä kaupungin sisällä.
-
Valmistuin optikoksi Helsingin 4.
sairaanhoito-oppilaitoksesta vuonna 1986. Nykyään optikoita
valmistuu
Helsingissä Metropoliasta ja Oulusta viitisenkymmentä
vuosittain.
Suunnitelmissa on opiskelupaikkojen lisääminen.
Perusopintojen
jälkeen Anni
Puntala on täydentänyt ammattioppejaan
piilolinssioptikoksi ja
työnäköoptikoksi. Hän toimii myös ohjaavana
optikkona alalle opiskeleville. Ala
on kehittyvä ja opiskelu on elinikäistä.
Anni
kertoo, että äskettäin hankittu silmänpainemittari
on
ollut liikkeeseen ostamistaan laitteista arvokkain, sillä se
konkreettisesti jo
pelastanut muutaman ihmisen näön.
-
Aikaisessa vaiheessa todettu kohonnut silmänpaine voidaan
hoitaa siten, ettei näkökenttäpuutoksia tule.
Optikkoala
on hyvin monipuolinen. Alassahan yhdistyvät
muoti, terveydenhoito ja kauppa. Uusi aluevaltaus on silmänpohjan
tutkiminen
Tätä taitoa ei optikoilta normaalinäöntarkastukseen
vaadita.
Aikaa
valinnoille
Anni
Puntalan optikkoliikkeessä on aikaa. Kiirettä ei ole.
Aikaa on keskustelulle, kokeiluille ja ”rillien”
valinnoille. Kuka kylässä
kiirehtisi?
- Olen
innostunut tarjoamaan asiakkaille niitä tuotteita,
mitkä heille ovat parhaita. Asiakkaan kertomien seikkojen pohjalta
pystyn
valitsemaan tuhansien silmälasilinssien joukosta muutamat
vaihtoehdot, joista
on helpompi valita omansa. Anni Puntala tunnustaa, että on hyvin
palkitsevaa,
kun asiakas saa silmälaseilla jokapäiväiseen
elämäänsä helpotusta ja
mukavuutta, elämyksiä ja jaksamista.
Vanhat
rillit kiertoon.
Länsi-Pasilan
optikkoliike on ottanut vastaan vanhoja
silmälaseja ja laittanut ne kierrätykseen. Uusi
yrittäjä haluaa tehdä samoin.
Jo
Vantaalla toimiessani otimme vastaan
vanhoja silmälaseja. Lähetimme niitä Afrikkaan
hyötykäyttöön. Olen saanut
palautettakin siitä, että vanhoista rilleistä on ollut
monille iloa. Tämä
kierrätyskäytäntö on hyväksi havaittu ja
haluan jatkaa sitä tässä uudessa
liikkeessänikin.

Anni
Puntala ja silmänpainemittari. - Itseltään ei silmänpainetta voi mitata, Anni
huomauttaa.

Aika rientää. Anni on ollut Länsi-Pasilassa optikkoyrittäjänä jo parin vuoden ajan.
Länsi-Pasilan Optikko -yhteystiedot:
Pasilan puistotie 8, puh (09) 147471.
e-mail: anni.puntala(at)elisanet.fi.
Liikkeen aukioloajat: 9-17, 10-13.
Pirkko Jyväkorpi